Kuinka minun pitäisi suhtautua yhteiskristillisyyden vaatimuksiin työpaikassa, jossa työskentelee useista eri tunnustuskunnista tulevia kristittyjä? I. Yhteiskristillisyydestä kristittyjen yhteyteen Suomalainen yhteiskristillisyys sisältää usein oletuksen – jopa väitteen – ettei oppi ole […]

Kysymys: Mitä voisin tehdä, kun Vanha testamentin lukeminen tuntuu vaikealta ja jopa vastenmieliseltä? Voinko pitää itseäni lainkaan kristittynä, jos en ole kiinnostunut uhrilajeista, enkä ole perillä Israelin kansan vaiheista tai profeettojen […]

Aikamme kristitty kuulee harvemmin opetusta ripistä. Yksi syy on historian painolasti. Kun teologinen keskustelu sivuaa rippiä, moni tulee varautuneeksi. Ei aikaakaan, kun pöytä täyttyy varoittavista esimerkeistä ja rakentava keskustelu hukkuu historian luurankojen kolinaan.

Myös liberaaliteologialla on osuutensa ripin inflaatioon. Kun kirkosta katoaa usko Raamattuun, katoaa elävä lain ja evankeliumin saarna. Ja kun laittomuus valtaa saarnatuolin, se valtaa myös seurakuntalaisten sydämet. Rippi ja synninpäästö muuttuvat yleiseksi armon aatteeksi, ja menettävät todellisen merkityksensä.

Luther taisteli vapaan, uskossa omistettavan synninpäästön puolesta. Tehtävä oli haastava. Oli avattava pelon nauhat ja pakon kääreet, ja nostettava rippi Jumalan lahjana kaikkien nähtäväksi. Ja samalla oli taisteltava myös orastavaa hengellistä veltostumista vastaan. Isossa katekismuksessa kuuluukin rajanveto molempiin suuntiin.

Kun nykykristitty kysyy, miksi tarvitsen rippiä, taustalla kaikuu usein tyhjiö. Pakko on mennyttä, mutta niin myös raitis opetus synnistä ja Kristuksen kalliisti maksetusta armosta. Jäljellä on aran protestantin hapuileva avaus; tiedän, että rippiä tarvitaan, kerro sinä miksi.